Maanantaina iltapäivällä tipahdimme Karibian meren suurimmalle saarelle eli Kuubaan. Lentokone oli suurinpiirtein tyhjillään, joten liian monet eivät siis lennä tänne Costa Ricasta. Havannan Jose Marti:n lentokentällä pystyi heti aistimaan toverillisen hengen, sillä systeemiä ylläpiti suuren suuri joukko työntekijöitä. Ehkäpä kaksi jokaista turistia kohti. Pelottavan näköisellä tullivirkailijan kopilla ei suureksi ihmetykseksi kysytty muuta kuin passi ja turistikortti ja yhdessä hujauksessa olimmekin Kuuban maaperällä. Tämän jälkeen olikin sitten yleensä ainoastaan lähtevillä lennoilla tuttu turvatarkastus. Olli pääsi läpi heittämällä mutta Nikon repun kohdallla tullivirkailija haistoi palaneen käryä. Tai sitten tarkka nenä paljasti Costa Ricalaisen juustopiirakan. Joka tapauksessa reppu käytiin läpi tavara tavaralta ja kun viimein repun pohjalta löytyi suljettu muovikassi, tullivirkailija hymyili kuin jakoavain. Muovipussi avattiin ja hymy hyytyi. Nikon likaiset sukat ja bokserit nähtyään virkailija luovutti ja kehotti jatkamaan matkaa. Sitten täyteltiin jonkinlaisia terveyslappuja joista Olli pääsi suomen passia vilauttamalla läpi ja Niko pääsi täyttelemään lomakkeita. Terveystädit juoksentelivat hetken aikaa ympäri kenttää ja sen jälkeen tästäkin päästiin eteenpäin. Matkalaukkuhihnalla ollessamme koko lentokentän sähköt katkesivat. Sähköjen palattua jatkoimme jonkinlaiseen matkatavaroiden ratsaustiskille, mutta tästäkin päästiin läpi heittämällä.

Havannan lentokenttä oli jokseenkin kansainvälisen oloinen, ainoastaan henkilökuntaa oli poikkeuksellisen paljon. Rahan nostaminen ei ollut helppoa, sillä kahdesta automaatista kaksi ei ollut toimintakunnossa. Ystävällinen info-setä otti kuitenkin asiakseen auttaa meitä ja ohjasikin meidät rahanvaihtotiskille, josta kuulemma saa rahaa myös kortilla. Virkailija ei ollut kuitenkaan paikalla, joten jälleen kerran odotimme siihen asti, kunnes sama info-setä tuli ilmoittamaan että ihme on tapahtunut ja automaatti toimii taas. Tämän jälkeen otimme taksin kohti keskustaa ja lähdimme etsimään casa particularia. Autonkuljettajamme James Kagelberg osui heti ensimmäisellä kerralla oikeaan osoitteeseen ja niinpä lähdimme kolkuttelemaan casamme ovea. Koska olimme lähetelleet puolin ja toisin maileja talossa asuvan Rosan kanssa, odotukset Kuubalaisesta naiskauneudesta olivat korkealla. Mutta voi pettymysten pettymys, Rosa olikin hieman vanhempi ja ilmoitti että meidän huone löytyy naapurista, toisen ja vielä vanhemman Rosan talosta. Tervetulomehujen jälkeen Rosa1 varoitteli meitä suurin piirtein kaikesta mahdollisesta ja korosti että paikallisten neitien kanssa on sitten syytä olla varovaisia. Ryöstävät kuulemma kaiken rahanarvoisen ja saattaa olla että poikuus menee samassa kaupassa.

Näkymää Havannan keskustoilta

jälkeen veimme tavarat huoneeseemme ja Rosa2 selosti meille samat vaarat ja näytti kartalta muutaman hyvän ravintolan ja baarialueen. Kahden turvallisuusluennon jälkeen olimme varsin valistuneita maalaispoikia uhkaavista kaupungin vaaroista ja koimme itsemme valmiiksi rahanvaihtajien, kurtisaanien ja sikarikauppiaiden pyöritettäväksi. Lähdimme siis tutustumaan kaupunkiin. Kierroksen aloitimme rantakatu Maleconista, jossa Rosa2:n mukaan olisi illalla karnevaalit. Kadulla ei näkynyt merkkiäkään mistään kinkereistä, vaan lapsiperheet ja räkää vaihtavat pariskunnat pyörivät kiireisten turistien jaloissa. Andailimme rantakatua pitkin kohti kaupugin vanhaa osaa ihaillessamme muun muassa vanhaa linnoitusta sekä opaskylttejä rommimuseon suuntaan. Valitettavasti museo oli suljettu ja niinpä päätimme hoitaa pakollisen ruokailun pois alta. Erään raflan hovimestari esittelikin innokkaasti tarjolla olevia ruokia ja tarjosi jopa alennusta jos suostuisimme jäämään kuppilaansa. Pidimme kuitenkin tiukan linjan ja jatkoimme etsintää. Sopivaa ruokapaikkaa ei näkynyt ja niinpä päätimme pysähtyä paikalliseen kahvilaan neuvoa-antaville. Kuten niin useasti, viilentävä olut toi nytkin vastauksen ja löysimme Lonely Planetista hyvältä vaikuttavan paladarin. Mikä sitten on paladaarin ja ravintolan ero, jäi epäselväksi. Melko pian löysimme kyseisen paikan ja Telly Savalas -tyylinen tarjoilija opasti meidät pöytään. Kuubassa on tyypillistä, että lähes kaikesta pitää hieman tinkiä ja niinpä pienien neuvottelujen jälkeen saimme annoksemme pienoiseen ale-hintaan ja tarjolla olleet vesipullotkin vaihdettua olusiin. Annokset olisivat ehkä rivikuubalaisille melko arvokkaita, mutta ruokaa oli todellakin riittävästi ja se oli hyvää. Ruokailun jälkeen suuntailimme takaisin kämpille suihkuttelemaan päivän pölyt pois hikisistä adonisvartaloistamme ja päätimme suunnata yksille. Rosan ohjeiden avulla saavuimme kadulle 23, jonka Rosita väitti olevan kaupungin paras baarikatu. Aivan ensimmäiseksi päätimme hakea huoltoasemalta parit bissukat ja suunnata Malecon-kadulle meren rantaan. Kadulla olikin suhteellisen paljon väkeä hengailemassa, mutta karnevaaleista ei edelleenkään näkynyt jälkeäkään. Ollin jututettua erästä meksikolaista janppaa, selvisi, että karnevaalit olivat loppuneet edellisenä päivänä. Kaverilla oli muutenkin paljon hyviä vinkkejä, mitä kaupungissa voisi tehdä ja miten Havannassa tulee hyvin toimeen. Rannalta suuntasimme erääseen miellyttävän näköiseen kuppilaan, jossa nautimme todella huonot mojitot. Tästä suivaantuneina otimme mittariauton alle ja palasimme kämpille nukkumaan. Pirssikeikka ei mennyt tälläkään kertaa hukkaan, sillä huomasimme että aikansa ihannevaltion eli neuvostojen liiton toverit ovat käyneet kylmää sotaa katalaa kapitalismia vastaan huolellisesti. Ladan ikkunaveivi nimittäin toimii päinvastaiseen suuntaan verrattuna länsiautoihin.

Rantabulevardi Malecon

Tissitkö, että (45): Kuubassa on käytössä erittäin kätevä, mutta monen mutkainen kaksivaluuttasysteemi. Peso Cubano eli Moneda Nacional eli CUP on maan vanha valuutta ja Peso Convertible eli CUC eli vaihdettava peso on uudempi valuutta. CUC on nimellisarvoltaan hieman yli dollarin ja vastaa 25 CUP:ia. CUC on periaatteessa käytössä kaikkialla ja normaalisti turisti joutuukin käyttämään kyseistä valuuttaa. CUP sen sijaan on käytössä ainoastaan katuravintoloissa ja joissakin kaupoissa. Merkittävimpänä erona on se, että CUC:lla kaikki on kallista ja CUP:lla kaikki on halpaa. Elikäs esimerkiksi ravintoloissa syödessä ruoka voi maksaa 5 rahayksikköä ja jokainen voi tästä laskea, että kansanravintoloissa, joissa maksetaan CUP:eilla, ruoka on tällöin 25 kertaa halvempaa. Syy kahden valuutan systeemiin on amerikassa asuvien kuubalaisten sukulaisilleen lähettämät lukuisat dollarit. Nykyään tätä rahanvaihtoa voidaan paremmin kontrolloida, kun käytössä on myös vaihdettava peso.

Capitolio Havannan keskustassa

Tiistain tavoitteena oli hankkia bussi- ja lauttaliput Isla de la Juventudille. Katsoimme aamulla Lonely Planetista, mistä kyseiset biljetit voisi ostaa ja päätimme suunnata bussiterminaaliin. Rosa kuitenkin ilmoitti, että sieltä emme lippuja saisi ja naapurin Erneston myötäillessä he ohjasivat meidät menemään La Cumbre -nimiseen paikkaan. La Cumbreen oli melkoisesti matkaa ja jo aamupäivällä Havannassa oli helvetillisen kuuma. Onneksemme La Cumbressa meille sanottiin, että meidän pitää mennä juurikin siihen bussiterminaaliin, johon olimme ensimmäiseksi suunnitelleet menevämme. Koska olimme kämpiltä lähteneet bussiterminaaliin nähden noin 180 astetta väärään suuntaan, päätimme käväistä lähempänä olevissa turismitoimistoissa kyselemässä lentoja tai bussi- & lauttamatkoja saarelle. Tällaisia ei löytynyt, vaan ohjeena oli jälleen mennä bussiterminaaliin. Lukuisten suomenkielisten kirosanojen saattelemana lähdimme taksilla bussiasemaa kohti. Pian jo olimmekin perillä ja löysimme paikan, josta bussilippuja voi ostaa turistivaluutalla eli Peso Convertibleilla. Mutta voi sian v*tun limpun liipasin, valitettavasti juuri tästä paikasta lippuja Isla de la Juventudille ei voi ostaa vaan ne ostetaan toiselta lippuluukulta. Tästä ohjeesta oli siis jälleen tuloksena pienet perkeleet ja suuntaaminen toiselle lippuluukulle, joka luonnollisesti oli jo kiinni. Koko päivän sohlaaminen johti siis turhautumiseen, nollatuloksiin sekä rommipullon ostoon. Ei kommunismia vaan kertakaikkiaan kestä selvinpäin, terveisiä säkylän sirpille ja vasaralle.

El Che valvoo edelleen Plaza de la Revolucionin tapahtumia

Vallankumouksellinen & romminkumoukselliset

Illalla päivällistimme majapaikassa Rosan laittamaa herkkupöperöä, otimme rohkaisuksi hieman rommikolaa ja päätimme lähteä yöelämää katsastamaan. Tästä retkestä kertoo hieman yksityiskohtaisemmin Ollin aivan tuoreeltaan kirjoittama raportti:

”29.7 klo.02.30 Havanna Kuuba, Olli

Jokainen lukija varmaankin ymmärtää etten kirjoita tätä tekstiä tällä hetkellä ja tällä kellon ajalla aivan selvinpäin. Tämä ei ole kuitenkaan syy olla kirjoittamatta, sillä valitettavan usein suomalainen mies on rehellisimmillään, juurikin ollessaan humalassa. En ole ylpeä tästä asiasta, mutta minkäs teet, näin on ollut jo vuosisatoja ja sama tulee jatkumaan, näillä merkeillä vielä useita vuosia.

Piteimmittä puheitta asiaan. Olimme tänään viihteellä, Salon Rojo-nimisessä yökerhossa. Nimestä ehkä pitäisi jo pystyä päättelemään jotain, mutta sinisilmäisinä suomalaisina uskoimme, että kyseessä on jotakuinkin tyypillinen Havannalainen salsa-baari. Tässä olimmekin sitten enemmän tai vähemmän väärässä...

Äsken, kun kysyin Nikolta salasanaa läppärinn, vastaus oli jotakuinkin sellainen, että salasana on ”salsa-baari”. Tämä ei merkitse mitään teille hyvät lukijat, mutta minulle se tuo mieleen erään nuoren ja viehkeän ranskalaisneidon Valparaisosta. Salasana oli ehkä jonkun mielestä väsynyt inside-joke, pero meille ja Irmelille se oli aina toimiva vitsi. Asia, joka jälleen kerran jää muistuttamaan ihmisestä, jonka haluaisi tavata mahdollisimman pian uudelleen, mutta jota ei välttämättä enää milloinkaan tapaa uudelleen. Elämä on valintoja täynnä ja toisinaan ihmiset kohtaavat, toisinaan eivät.

Sitten liian syvällisestä mietinnästä itse illan tapahtumiin. Kävelimme siis tänään uudelleen kadulle 23, ylitimme sen ja saavuimme kadulle 21. Naapurimme Rosan miesystävä(?) suositteli meille aikaisemmin tänään yökerhoa nimeltä Salon Rojo, ja niinpä päätimmekin etsiä kyseisen baarin. Salon Rojo löytyikin pian, mutta päätimme hakea ensin rohkaisua vastapäätä olevasta Slovakialais pubista. Ystävällinen baari-mikko selitti meille että pihalla yökerhon edessä olevat neidit odottavat, että joku maksaisi heidät sisään. Siperian ja Lappeenrannan oviapinoiden kouluttamille suomi-pojille tämä oli luonnollisesti liikaa ja ylimääräistä sisäänpääsyä ei herunut edes hevillä.

Maksoimme kuitenkin itse sedumaisen kalliin 10 CUC:n/kärsä ja ahtauduimme sisään jenkkimitoilla tehdyistä pariovista. Hyvin pian sisäänpääsyn jälkeen pelin henki selvisi myös meille. Paikka oli puolillaan naisia, joista 95 % oli maksullisia, siis pahasti sanottuna niitä hoolla alkavia naisia. Mutta, mutta... jos Etelä-Amerikan kiertue onkin ollut täynnä naiskauneutta, niin tänään jokainen rima ylitettiin vieläpä heittämälllä. Tähän on nyt todettava se, että yleensä naiset ulkomailla näyttävät aina eksoottisimmilta ja samalla siis myös viehättävmmiltä. Uskoisin myös, että suomalaiset naiset ajattelevat aivan samoin espanjan Manolitoista yms puliveivareista. Kuitenkin tämä ilta osoitti sen, että kauniit naiset eivät Kuubasta hevillä lopu. Salon rojo osoittautui suurin piirtein paikaksi, josta mies voi valita haluamansa seuralaisen maksua vastaan. Yöllisen seuran tarjoavat eivät kesken lopu, vaan kaunista yrittäjää riittää joka kerta lisää, kun edellinen lopettaa. Korkean moraalimme vuoksi emme tietenkään lähteneet tähän leikkiin, mutta havaitsimme sen että moni eurooppalainen oli mukana ihan täysillä. Ja toisaalta miksipä ei... jos Kuubalainen neurologi tienaa kuukaudessa n. 35 CUC:a (40 €) ja helvetin hyvännäköinen Kuubalainen nuori nainen yhdessä yössä puolet tästä, niin missä on piilee vika, moraalissa vai systeemissä?”

Hasta la victoria siempre sanoi Che. Mutta kuka menee loppuun asti Havanna yössä? Siitä ja tästä lisää seuraavassa numerossa...

En español: Cuba, el país de ron frio, salsa caliente, alimentos caros y prostitutas economicas. Aqui estamos y aqui esta tambien el calor. Calorrrrrrrr de verdad. Todo el tiempo estamos tomando algo... sin alcohol y todo el tiempo tenemos sed. Pero treinta y pico grados esta bien despues de invierno frio en puerto principal. Como ustedes todos pueden imaginarse, el ron de Cuba es muy rico. Y las cubanas... cubanas, cubanas y cubanas. Tantas cubanas tan bonitas... A todos los lados... Vestidose en una manera muy dulce. Pero casi todas son prostitutas. Y no. No hemos probado. Tentacion es bien grande pero nuestro moral no nos deja... Unos roncitos por eso. Salud!

-Vatoslocos en Cuba-