Ensimmäinen puoliaika: La vida en casa linda

Pari sanaa tähän alkuun vielä asunnon etsimisestä. Emme siis tehneet sen eteen yhtään mitään Suomessa, vaan aloitimme urakan vasta täällä. Aluksi kävimme yliopistolla kääntymässä ja kyselemässä josko sieltä löytyisi jotain apua. No eipä löytynyt vaan sieltä saatiin ainoastaan pari nettisivua missä on ilmoituksia vuokrattavista asunnoista. Näistäkin ilmoituksista suurin osa oli kaiken lisäksi todella vanhoja. Ostimme myös jonkin paikallisen lehden mutta sieltäkään ei oikein löytynyt yhtään mitään. Kaiken lisäksi kummankaan tutorista ei ollut apua. Mutta kuten aina, peliliikkeitä löytyy ja tällä kertaa vedimmekin todellisen ässän hihasta. Kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessa kerroimme, teimme ilmoituksen jossa siis kerroimme että olemme opiskelijoita ja että etsimme asuntoa. Tämä osoittautuikin toimivaksi keinoksi, sillä loppujen lopuksi saimme ehkä 20 yhteydenottoa (maileja tulee vieläkin) mukaan lukien tämä asunto mihin muutimme. Ekassa hostellissa isännällä oli aika hauskaa kun se oli nähnyt meidän ilmon ja totesi sitten vaan hostellilla että vatos…locos!

Sitten päivän varsinaiseen aiheeseen eli muutimme siis tiistaina uuteen kotiimme täällä Valpossa.

Kämppiksinä meillä on kolme paikallista neitokaista, joista yksi opiskelee historiaa, yksi on laulaja/laulunopettaja ja kolmas pianisti/opiskelija. Lisäksi täällä asuu yksi kyntäjä enemmän tai vähemmän väliaikaisesti samalla asuntoa etsien, pieni perrito ja valkoinen kissa. Kauaa emme ole vielä täällä ehtineet asumaan mutta aika paljon muusikkoja täällä on käynyt ja yleensä iltaa istuessa joku soitteleekin kitaraa. Kaiken kaikkiaan todella asiallista väkeä. Ekana iltana syötiin porukalla ja lähdettiin muutamille tervetulomaljoille. Eilen piti myös syödä täällä mutta epäonnistuneen kaasuhellaremontin jälkeen käytiinkin sitten isolla porukalla raflassa…

Talo on rakennettu vuonna 1924. Asunto on kaksikerroksinen ja mun ja Leban huoneiden lisäksi yläkerrassa on pari muuta makuuhuonetta. Alakerrassa on sitten bañot, keittiö, olohuone (joka tosin on vielä keskeneräinen) ja vielä kaksi makuuhuonetta lisää. Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa niin tässäpä niitä kuvia joista ehkä selviää enemmän. Rekkamiehelle ja muille tiedoksi, että kämppiksistä ei vielä ole kuvia mutta ehkä niitäkin vielä saadaan!

Muuttopartio huudettu!!!

la casa

Ollin ateljee (meidän huoneiden välissä kätevät väliovet, jotka avaamalla huoneet yhdistyvät ykdeksi mutta suuremmaksi tilaksi)

Nikon ateljee (kuvassa olevan oven takana ranskalainen parveke)

 

Toinen puoliaika: intensiiviviikot jatkuvat

Olemme jo muutamana päivänä päättäneet olla tekemättä oikein mitään. Kuten suunnitelmilla on tapana, nämäkin menivät perseelleen. Muuttopäivän jälkeen päätimme, että olemme ansainneet kunnon löhöilypäivän biitsillä. Säiden haltijat olivat suosiollisia ja aurinko paistoi kirkkaasti jo aamulla kahdentoista aikaan. Pikaisen aamupalan jälkeen oli siis aika suunnata rannalle. Päätimme matkalta koukata nopeasti Nikolle biitsisläpärit ja molemmille rantapyyhkeet. Niin yksinkertaiselta kuin tällainen projekti kuulostaakin vieraassa ympäristössä, jossa ei ole Prismojen tyyppisiä ”kaikkea perseestä perämoottoriin” -kauppoja, siihen saattaa vierähtää yllättävän paljon aikaa. No släpärit löytyivät ja pyyhkeetkin saatiin paikallisesta kinukkikaupasta ostettua ja oli aika bussimatkan. Bussiin nousi myös jokin taiteilijahampuusi sähköpianoineen ja soittikin aika mukavan setin matkan ratoksi. Tässä kohtaa turistin sydän heltyi antamaan taiteilijalle 100 pesoa eli noin 15 senttiä yhteiseurooppalaisessa valuutassa. Rannalla makoilu oli yllättäen todella miellyttävää ja rentouttavaa ja myös paikallisia cerroja (kukkuloita) oli silloin tällöin näköpiirissä. Rannalla makoilun keskeytti nälkä, tuo kaikille eläimille yhteinen vaiva. Lähdimme siis etsimään jotain paikka, mistä saataisiin murua rinnan alle. Löysimme ilmeisesti paikallisen Hesen, jossa valittavana oli erilaisia sämpyläaterioita. Sämpylät olivat isoja, halpoja ja mauttomia. Tästä läksimme rantaa pitkin kävelemään kohti bussipysäkkiä tarkoituksena palata Valparaisoon. Merellä tuuli oli hieman yltynyt ja rantaan lyövät aallot olivat kasvaneet mahtaviksi. Aalloista yksi meinasi kaataa Nikon vaatteet päällä veteen, mutta suunnittelemattomalta uimareisulta kuitenkin säästyttiin. Palailimme kämpille ruokakaupan kautta odottelemaan neitojen valmistamaa päivällistä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kaasulieden vaihdon epäonnistumiseen ja lähdimme keskustaan syömään paikallista herkkua Chorillanaa. Chorillana on iso lautasellinen ranskalaisia pottuja, joiden päälle on aseteltu paistettua sipulia, nakin paloja sekä lihaa. Ei siis mitään terveysruokaa, mutta rohkenemme epäillä, että joku sunnuntaiaamu moisen santsin käymme vielä tempaisemassa. Neljän hengen Chorillana ja litran olutkannun hinta oli hieman alle 8000 pesoa noin kymmenen euroa. Melko kallista, mutta elämä on.

Niko oli jo suomessa valmiiksi ruskettunut

En la playa

 

Tiesitkö, että (14): Leban huoneen ovesta pääsee ranskalaiselle parvekkeelle. Tämä ei liity mitenkään siihen, että rasvassa ranskalaisten kanssa paistetut makkaranpalat muodostavat Suomessa makkaraperunoina tunnetun pikaruoan. Makkaraperunoille on rinnakkaisia nimityksiä, toisinaan niitä kutsutaan makkaraherkuksi tai Jyväskylän seudulla monesti nimellä taksari

Tänään päätimme pitää löysän shoppailupäivän ja hakea kaikkea pikku tarviketta kämpille. Tällainenkin projekti kuitenkin vaatii aika paljon aikaa, koska emme tiedä kaikkien pikku cositojen nimiä ja joudumme aina mitä ihmeellisimmillä tavoilla selittämään mitä olemme etsimässä. Lisäksi monet tarpeet pitää hakea jostain erikoisliikkeistä ja niiden etsimiseen menee aina aikaa. Poikkesimme myös naapurissa olevassa eeäx-vankilassa, joka vaikutti todella miellyttävältä paikalta pitkän kakun istumiseen syyttömänä.

Hotelli hilton haminassa? ei vaan paikallinen entinen vankila...

Mambo nro 5

Täällä siis pientenkin asioiden hoitaminen vie melkoisesti aikaa ja päivälle ei kannata suunnitella liikoja tekemisiä. Parempi vaan ottaa rennosti ja touhuta asioita pikkuhiljaa kuntoon. Ja mihinkäs sitä valmiissa maailmassa kiire olisikaan.

Hasta la proxima!

-VL-