Paljon on vettä virrannut (vai hunajaa?) Aurajoessa sitten viime blogitekstin ja paljon on tapahtunut myös täällä. Tässä päivitystä viime aikojen tapahtumista.

Chilessä suunnitellaan ja puhutaan paljon mutta tehdään hieman vähemmän. Näin myös meillä. Eli keskiviikkoiltana oli tarkoitus laittaa porukalla ruokaa Jaimen synttärin kunniaksi. Kaikkien piti tehdä jotain oman maan ruokaa ja tässä taas nokkelimmat pokkelinmmat arvaavatkin että me Leban kanssa päätettiin kokata jotain suomalaista. Hmmm... mikäs on suomalaista ja helppoa tehddä Chilessä? ...Lätyt! Leban kuningasideana haettiin aineksia sekä suolasiin että makeisiin lettuihin. Sandyn blogista löyty pasteijan täyteohje jota sitten sovellettiin. No, muut kämppikset eivät kuitenkaan tehneetkään mittään, joten koko talon muonitus jäi suomalaisten harteille. Tietty talo oli myös täynnä kaikkien kavereita. Lopputuloksena kaikesta oli kuitenkin isot aplodit illan pääkokki Nikolle. Seuraavista kuvista myös äitien on syytä olla ylpeitä! Terveisiä kotiin!!!

kuva: El Lätty finlandes salado

kuva: La Lätty finlandesa dulce

Torstai on toivoa täynnä, mutta tämän viikon torstai alkoi espanjan kurssilla ja pienellä verbien taivutuskokeella. Ollin loikatessa ryhmästä toiseen preteriteistä ei ollut tietysti hajuakaan. Rankan ja raskaan koulupäivän jälkeen päätettiin pistäytyä kaupoilla ja ostettiinkin adidaksen vihreät maalintekijän nappikset. Olli luuli jo hetken että tossut ovat italian Cristian Vierin nimikkomallit, mutta kyseessä olikin myyjän nimi. Ruokakaupan jälkeen suunnattiin sitten kämpille elpymään. Tarkoituksena oli laittaa illallista ja viettää rauhallinen ilta kotona. Tässä vaiheessa paikalle saapui kuitenkin pari Monan kaveria ja nuoret neidit ilmoittivat haluavansa lähteä La Salaan (gigglin) meidän kanssa! Aikamme tietysti vastustelimme mutta kohteliaina herrasmiehinä lähdimme pitmään tytöille seuraa. Ja se olikin sitten Ollin kannalta hyvä ilta se.

Perjantaina jahka saatiin ruhomme ylös sängystä, aloimme pakkailemaan viikonlopun Santiagon reisua varten. Samalla pähkäilimme, että poikkeammeko Argentiinan puolella Mendozassa, kun kerran samaan suuntaan jo oltiin menossa. Yliopistolla on semana mechona, eli paikallinen fuksiviikko. Luennot loppuvat joka päivä puoli kahdeltatoista ja sitten alkavat bileet. Totesimme, että vanhukset eivät kuitenkaan jaksa viikkoa bilettää, niin yhtä hyvin voimme pakata hiukan paremmin ja poiketa Argentiinassa. Noin kolmen aikaan iltapäivällä istuimme jo bussissa matkalla kohti Chilen pääkaupunkia.

Ollin matkavinkki (1): Lähtiessäsi kaverin kanssa reisuun, jolla arvioit tarvitsevasi kolmet bokserit, pakkaa mukaan kolmet, joista yhdet on kaverin. Näin voit pelastaa kaverin päivän samalla kun kaikki omat bokserisi ovat likaisia.

Pienen metrosompailun ja tallaamisen jälkeen löysimme tiemme Hostal de Sammyyn. Hostal de Sammy on melko siisti paikka, jossa on erityisen toimiva keittiö, asiallinen patio, riittoisa pelihuone ja loistava aamupala. Lisäksi se on Club Hípicon, jossa sunnuntaina oli Iron Maidenin keikka, lähellä. Illalla päätimme lähteä syömään ja suuntasimme matkamme erään brittimamman suosittelemaan paikkaan Las Vacunas Gordas (läskit lehmät). Rafla ei ollu kovin halpa, mutta ruoka oli hyvää. Otimme listalta halvimmatt pihvit (300g -> n. 5€) ja kyseiset läskinpalat kyllä veivät kielen mennessään. Pihvit olivatkin hyvää harjoitusta tuleville illallisille Argentiinassa. Ruokailun jälkeen palailimme hostellille lepäilemään ennen lauantain tiukkaohjelmaista turistipäivää.

Hostal de Sammyn maukkaan aamiaisen (yummu pancaces!) jälkeen totesimme säiden haltijan hymyilevän ja lähdimme tutustumaan Santiagon keskustaan. Jo ennen puolta päivää lämpötila oli noin kolmenkymmenen asteen paikkeilla ja metrossakin oli melkoisen hikiset oltavat. Kaupungilla kävimme tutustumassa Bellavistan turistinkoijausalueeseen, katsastamassa Plaza de Armasin sekä ulkopuolisesti vilkaisemassa Palacio Monedan, jossa työskentelevät Chilen hallituksen janpat. Yksi lauantain kohokohdista oli puistosta löytämämme hevihaarukka. Tätä käsityötaidon huippua harrastetaan siis Suomen lisäksi myös Etelä-Amerikassa. Näin toiminnantäyteisen päivän jälkeen päätimme palailla ruokakaupan kauttaa hostellille valmistamaan päivällistä. Illalla hostellin terassilla oli aika mukavasti jengiä jutustelemassa ja nauttimassa virvokkaita ja niinpä päätimme mekin osallistua sosialisointiin. Patiolla juttelimme muutaman paikallisen, jotka myös olivat tulossa katsastamaan Maidenin livekunnon, kanssa ja samalla opiskelimme chilenismoja (sanoja, joita käytetään vain Chilessä). Hyvännäköisen chileläisneidon kutsuessa kaikki joihinkin kotibileisiin Olli tarttui syöttiin Nikon tyytyessä yhteen rommikolaan ja hostellin tarjoamaan tyynyyn Kotibileet osoittautuivat ihan normi baaribileiksi, joista ei taida jäädä jälkipolville kerrottavaa.

Olli ja chileläinen hevihaarukka

Sunnuntaipäivänä yritimme keskittyä lepäilemään ja valmistautumaan henkisesti illan konserttiin. Iltapäivällä kävimme raflassa syömässä ja kaduilla tuli aika paljon mustapaitaista väkeä vastaan. Club Hípicon portit aukesivat neljältä iltapäivällä, mutta jo kolmen aikaan lähikadut olivat täynnä väkeä ja mitä erilaisempia tulkintoja Maidenin kappaleista. Puoli viiden aikoihin päätimme lähteä kohti keikkapaikkaa, koska ajattelimme järjestelyjen olevan paikalliseen tapaan melko perseellään ja sisäänpääsyn kestävän kauan. Portilla homma kuitenkin toimi todella mallikkaasti ja viideltä olimme jo esiintymislavan lähimaastossa nauttimassa porottavasta auringonpaisteesta siltä jatketulla aurinkorasvalla suojattuina. Illan ensimmäinen lämppäribändi, chileläinen Witchblade, aloitti aika raikkaan rykäisynsä kuudelta ja soitti pirtsakkaa humppaansa reilun puolen tunnin verran. Seitsemältä lavalle astui aika väsynyt Lauren Harris. Ilmeisesti järjestäjät ajattelivat, että yleisöä on syytä hieman rauhoitella ennen illan pääesiintyjää. Melko tarkkaan kahdeksalta alkoi esiintymispaikalle asetelluista jättiscreeneistä näkyä mustavalkoinen videopätkä, jossa oli toisen maailmansodan aikaisia ilmojen sankareita lentokoneineen. Tämän jälkeen ilmoille jyrähti Aces High -kappaleen alkusoolo ja jengi luonnollisesti sekosi. Noin puolen tunnin soiton jälkeen keikkaan tuli melkein kymmenen minuutin tauko, kun yhtyeen solisti Bruce Dickinson joutui rauhoittelemaan yleisöä ja kehottamaan antamaan tilaa edessä oleville. Samallaa kultakurkku totesi kyseisen konseritn olevan suurin yksittäinen Etelä-Amerikassa järjestetty keikka. Liekö totta vai tarua, mutta jengiä oli todellä paljon (60000) ja me emme uskaltautuneet kovin lähelle lavaa vaan tyydyimme jättimonitorien tarjoamaan visuaaliseen elämykseen. Loppukeikka meni mukavasti ilman häiriöitä. Keikan loputtua järjestelyt hieman ontuivat, sillä keikkapaikalta oli vain yksi ulospääsy eikä sitäkään oltu avattu ajoissa. Portille tuli siis melkoinen tungos ja eurooppalainen ryhmittymämme päätti tarkkailla tilannetta hetken aikaa vähän sivummalta. Tungoksesta huolimatta pääsimme ulos ihan mukavasti ja suuntasimme kinuskiraflaan hakemaan mautonta, mutta kallista iltapalaa. Raskaan keikan jälkeen uni tuli melko pian, eikä hostellilla tarvinnut järjestää mitään viimeisen illan bileitä.

niko plays the guitar like a monkey star by Nora

Kuva: vatos locos @ club hipico

 

Video: fear of the dark

Nikon matkavinkki (1): Lähtiessäsi viikoksi paikkaan, jossa tiedät olevan lämmintä ja aurinkoista ja sinulla on mahdollisuus valita lähes tyhjän ja täyden aurinkorasvapurkin välillä, kannattaa taakan keventämiseksi valita se lähes tyhjä purkki. Sitä voi sitten jatkaa vaikka kosteusvoiteella ja vedellä...

Maanantaiaamuna jätimme Sammyn hostellille hyvästit ja läksimme bussilla kohti Mendozaa. Bussifirman hermannit koittivat hiukan koijata turistireppanoita ja pyysivät 12 000 pesoa matkasta, jonka olivat jo perjantaina luvanneet 11 000 pesolla. Asiasta kysyessämme pojat huomasivat erheensä ”Ai te haluatte tolla seuraavalla bussilla. Sitten se on 11 000.” Ihan kuin saapuisimme asemalla kello puoli kymmeneltä odottamaaan puoli kolmelta lähtevää bussia. Chileläiseen tapaan puoli kymmenen bussi lähti tarkalleen kello 11.20, koska odottelimme myöhässä tulevaa chileläismammaa ja kahta jenkkituristia. P***keleen gringot!

Bussina meillä on hieman Kyllösen Cantheria suurempi mutta ainakin yhtä vanha fiatti. Komiasti se kuitenkin kulkee! Andeja kiivettiin ensin 3185 metriin asti, ennen kun lasketeltiin alamäkeä Chilen ja Argentiinan väliselle rajalle. Maisemista en mainitse muuta kuin lumihuippuiset vuoret, kuvat puhukoon puolestaan.

Andit

Tämmöstä ränniä pitkin noustiin Andeille

 

Hieman ennen rajaa kyytiin tuli pari enkku turistia. Toiselta oli kuulemma viisumiilappu hukkunut joten uusi piti hakea Chilen puolelta. Tässä vaiheessa heräsi epäilyt että onkohan tullilla kiperiä kysymyksiä tai että pitääkö siellä esittää taas nippu erilaisia papereita. No nyt kun reilun tunnin odottamisen ja sekoilun jälkeen bussi taas liikkuu niin voidaan sanoa että aikasmoinen häslinki saatiin aikaan. Enkuilla ei tosiaan ollu kaikkia leimoja papereissa ja kun heitä ei ollut myöskään bussin nimilistassa niin vaikeuksia alkoi tulla. Meiltä puuttui myöskin chilen henkilökortit (niiden saaminen kestää 3 viikkoa) ja koska niitä ei ollut niin tullimamma alkoi pyöritellä päätään. Tähän pyörittelyyn yhtyi myös viereinen tullimies. Aikamoisen tinkaamisen jälkeen saatiin kuitenkin leimat ja voitiin siirtyä Argentiinan tulliin, missä homma toimikin paljon nopeammin. Enkuillekin saatiin lopulta leimat kun Argentiinan tullimies käveli passien kanssa Chilen tulliin ja sano että laittakaas nyt leimat tähän. Taas hetki neuvottelua mutta lopputuloksena kaikilla leimat passeissa. Kuski kävi vielä leimauttamassa ehkä sellasen 20 paperin nipun ja keräsi tippirahat ”maleterolle” eli sellaselle hermannille kukaa nostaa matkalaukut tullin henkilökunnalle tutkittavaksi. Tämän jälkeen matkaa päästiin vihdoin jatkamaan. Tullin jälkeen on pysähdytty jo pari kertaa eri checkpointeille mutta niistä on selvitty passia vilauttamalla.

Nyt ohitetaan jotain vuoristojärveä, auringonottajia ei näy mutta maisemat on komiat. Leba antaa kameran laulaa. Matkaa on tänään taitettu jo kuusi tuntia ja Mendozaan on ehkä vielä tunnin matka. Argentinalaista pihviä odotellaan vesikielellä.

Viime viikon visan voittaja on lähimmäksi oikeaa osuneella vastauksella.... JAPA! Onneksi olkoon! Ei muuta kun yhteystietoja tulemaan sähköpostilla, niin yllätyspalkinto tullee joskus perille. Vatos locos piilotteli tiskin takana koska suomalaisten esittämän kannatuslaulu Den Glider Inin jälkeen Tanskan supermies veti yksinään kovempaa kuin kaksi finskiä yhdessä.

 

Vatos locos con irlandesas borrachas @ Mendoza

p.s. Onko Suomi osa alankomaita? häh mitä häh? kysyi irkkutyttönen...