Maailmalla tapahtuu ja niin myös täällä. Ilman sen pidemmittä aasinsilloitta siirrymme suoraan viimeaikaisiin tapahtumiin.

Cumpleaños Feliz:

 

Olpen synttärit on toukokuun kymmenes päivä. Niinpä lauantaina, toukokuun yhdeksäntenä päivänä, armon vuonna 2009 päätimme järjestää ihan pikku päivällisen parin vaihturikaverin kanssa. Andrella oli saman viikon aikana synttärit ja El Salvadorillakin ihan lähitulevaisuudessa ja niinpä tarkoituksena oli pitää yhteispippalot, vaikka ”Antti” olikin jo järjestänyt pienimuotoisen grillauspäivällisen kämpillään.

Kutsuimme siis jonkin verran kavereita paikalle ja kaverit kutsuivat jonkin verran. Loppujen lopuksi kämpillä oli ehkä noin 30 henkeä, joista tunsimme ehkä puolet. Kämppikset olivat katsoneet parhaaksi poistua pelipaikalta synttäritsunamin alta. Juhlien teemaan kuului tulla paikalle pukeutuneena ainakin osittain kämppiksen vaatteisiin. Osalla porukasta oli ihan normaalit vaatteet, osalla oli todella huvittavia yhdistelmiä ja meidän vaatteet eivät keskenään niin kauheasti eroa. Olli kuitenkin onnistui keskustelemaan jonkun paikallisen neidin kanssa niin kiihkeästi, että neiti katsoi parhaaksi kaataa punaviiniä Nikon valkoiselle kauluspaidalle. Vaan eipä tuo haittaa... eihän se maksanut kuin aivan perkeleesti.

Tarjottavana meillä oli itse tehtyä sangriaa, Andren tekemää viini-hedelmä-sekoitusta ja Sylvainin tekemää viini-hedelmä-sekoitusta sekä pikku purtavaksi valmistimme illan aikana yli kaksikymmentä hampurilaista. Tuntui maistuvan. Synttärit menivät kaikenkaikkiaan melko rauhallisesti. Syötiin, juotiin, osa jengistä lähti kotiin, itse syntymäpäiväsankari hieman väsähti koko illan kestäneestä edustamisesta ja Niko joutui muutaman kaverin kanssa flunssan hakuun kylmään yöelämään. (Ollin huom: Mää mitään väsähtäny!) Hauskaa kuitenkin oli, vaikka poliiseja ei tarvittukaan talon tyhjennykseen.

...ja tässä illan kuvasaalista...

Sylvain

Synttäripossea

Vasemmassa yläkulmassa illan toinen juhlakalu, El Salvador

El Cocinero eli keittiön ISÄNTÄ!!!

Pijama Party:

 

Männä perjantaina oli Viñassa eräässä isossa diskoteekissa pyjamabileet. Viime vuonna kuulemma paikalla oli ollut lehdistöä ja juttu oli päätynyt johonkin valtion tunnetuimmista lehdistä. Nimi ei nyt muistu mieleen. Joka tapauksessa kyseessä oli suurehko tapahtuma ja nämä kinkerit olivat siis päasiassa suunnattu vaihtureille. Juhlan ideana oli siis, että porukka tulee paikalle pyjamassa tahi vastaavassa asustuksessa ja ottaa mukaan vaikka lempityynynsä tai mitä tahansa aiheeseen kuuluvaa rekvisiittaa.

Arvon lukijoille lienee sanomattakin selvää, että me emme ihan ilman pohjustusta kyseisiin bileisiin lähteneet. Perjantai-iltana valmistimme kämpillä päivällisen ynnä muutaman Piscolan ja aloimme pukeutua jonkinnäköisiin yöasuihin. Kämpiltä jatkoimme Hanneksen, joka jo olikin pyjamissaan, luo. Seuraamme liittyi vielä paikallinen Bernadita sekä ranskalainen Guillaume ja tällä jengillä lähdimme etsimään illan juhlien näyttämöä. Paikka löytyi yllättävän helposti, mutta ovella oli jo melko paljon jonoa. Niinpä totesimme, että jonotuksen ajaksi on jostain saatava pari olutta, ettei pyjamiin pukeutuminen alkaisi vaikuttaa huonolta idealta. Niinpä Niko lähti virvoikkeen metsästykseen ja juuri kun oluet oli tilattu, Olli soitti, että nyt päästäisiin sisään yökerhoon. Jono siis etenikin melko nopeasti. No suomalaisille tuttuun tyyliin Ollille ei tuottanut vaikeuksia päättää, odottaako kaveria (oluita) vai mennäkö sisään. Muiden mennessä sisään nautiskelimme vielä jonotuksesta kera parin kuohuvan. Ihan turhaan emme jonottaneet, vaan siinä samalla kuulimme illan parhaan läpän. Joku paikallinen pölvästi kysyi olivatko lentoyhtiön tarjoamat silmälaput mukana possunuhan takia. Kaveri oli vähän onnettoman näköinen, kun emme naurultamme kyenneet vastaamaan.

Lopulta pääsimme yökerhoon sisään ja narikan kautta poikettuamme suuntailimmekin yllättäen baaritiskille. Vodkacolaa siemaillessamme huomasimme, että me kolme olimme lähestulkoon ainoat, joilla oli pyjamat päällä. Ei siis oikein teema ottanut tuulta alleen, mutta ei se meitä haitannut. Johonkin aikaan aamuyöstä päätimme palailla Valparaisoon microlla ja johonkin aikaan aamuyöstä myös saavuimme kämpille. Jälleen kerran voimme todeta, että oli ihan hyvät bileet. Hauskaa oli, kuulemma… Kuvia ei onneksemme ole.

 

Telttareissu La Campanaan:

 

Nikon flunssan takia Team Finland jaettiin kahteen pienempään ryhmään viikonlopun ajaksi. Elikkäs lauantaiaamuna lähdin Hanneksen kanssa ostamaan ruokia ja juomia yms tarvikkeita yhden yön telttailureissulle. Luonnollisestikaan emme kauppaan mennessä tienneet kuinka monta henkilöä lopulta on kasassa sillä ennakkoon ”ehkä varmoja” lähtijöitä oli vajaa parikymmentä. Parin puhelinsoiton jälkeen selvisi että lopulta meitä oli kuusi, eli mie, Andre, Hannes ja Martin saksasta, Francesca Chilestä ja Charles ranskanmaalta. Jumbossa lastattiin ostoskärryt täyteen grillattavaa, ruokajuomia ja jonkin verran muuta syötävää. Tämän jälkeen kun koko ryhmä oli kasassa, lähdettiin metrolla kohti sen päätepysäkkiä eli Limachea. Matka kesti vajaan tunnin ja maksoi muistaakseni 700 pesoa eli ei liikaa. Limachesta jatkettiin vielä Microlla reilun puolen tunnin verran kohti La Campanan luonnonpuistoa.

 

Tiesitkö, että (32): La Campana on luonnonpuisto lähellä Olmuen kaupunkia, Valparaisosta about 60 kilometria länteen. Alueella voi leiriytyä ja siellä on monia erilaisia ja eripituisia vaellusreittejä. Puistossa on myös hyvät kiipeilymahdollisuudet ja ehkäpä suosituin aktiviteetti onkin nousta La Campana nimisen cerron huipulle joka on 1800 metriä merenpinnan yläpuolella.

 

Illalla saavuimme siis leirintäalueelle, joka oli jo suljettu. No onneksi tiellä ei ollut portteja eikä mitään muitakaan esteitä, joten etsimme Chileläisen pariskunnan opastuksella telttapaikat pienen puron rannalta. Leiripaikalla oli grilli, joten osa ryhmästä alkoi heti sytyttelemään tulia ja osa pystyttämään telttoja. Kun teltat oli kasassa ja ensimmäiset cervecitat avattu, alettiin grillaamaan choripaneja. Tämä maukas grilliruoka koostuu niinkin yksinkertaisesta kombinaatiosta kuin chorizo-makkaroista ja vaaleasta leivästä. Que ricooooo! Rekkamieskin on varmaan samaa mieltä!?

 

Kuten aina, osa porukasta väsähtää ja osalla energiaa riittää liikaakin. Siispä muiden mennessä nukkumaan, lähdimme Andrean ja Charleksen kanssa katsastamaan naapurileirejä. Pimeän metsän keskeltä löytyikin aikamoista meteliä pitävä Chileläinen porukka, joka toivotti meidät tervetulleeksi ja tarjosi jotain pientä syötävää ja juotavaa. Tästä jälleen suuri kiitos paikalliselle vieraanvaraisuudelle. Ties kuinka monetta kertaa keskusteltiin taas aiheesta, että miksi olemme valinneet juuri Chilen vaihtokohteeksi. Tähän kysymykseen on aina yhtä vaikeaa keksiä oikeaa vastausta sillä ainakin omalla kohdallani se on monenkin sattuman summa. Chilestä ei ole oikeastaan ikinä kuullut mitään negatiivista sanottavaa. Lisäksi siellä puhutaan espanjaa ja Etelä-Amerikan maista se on ehkäpä helpoin matkakohde kaikkein turvallisimpana maana. Chilessä riittää myös koettavaa ja nähtävää ja kun vielä LUT:lla on soppari UTFSM:n kanssa, niin vaihtoon on todella helppo lähteä. Tätä nyt sitten taas ei jaksa aina selittää joten useasti tuleekin vaan todettua kysymykseen Porque Chile? –Porque no!

 

Jossain vaiheessa mentiin sitten nukkumaankin, mutta unet keskeytyivät leirialueelta kuuluvaan rapinaan. Paikallinen kettu oli saanut vainun grilliruuasta ja yritti syödä oman osansa eväistä. Ilmeisesti siinä myös onnistuen, sillä aamulla yhtä leipäpussia ei löytynyt mistään.

 

Aamulla lähdettiin lyhyiden yöunien ja sitäkin lyhyemmän aamupalan jälkeen kapuamaan kohti La Campanan huippua. Paikallisten mukaan 7 kilometrin matkaan ja 1500 m:n nousuun tarvitaan n. 4 – 5 tuntia. Polku jota noustiin oli ensin alkuun melko loivaa, mutta vanhan kaivosalueen jälkeen viimeiset 400 m ylöspäin pelkkää kivikkoa. Sunnuntai oli ilmeisen suosittu päivä, sillä polulla kohti huippua oli paljon porukkaa, muun muassa jokin ilmeisesti enemmänkin vuorikiipeilyä / vaellusta / tms. harrastava ryhmä kaikilla mahdollisilla varusteilla maustettuna. Meteli oli myös sen mukaista kun ryhmän vetäjä tsemppasi vamos vamos huudoilla muita. Pätevistä varusteistaan huolimatta ryhmän toiminta muistutti enemmänkin Villarican rinteiltä tuttujen öljymaan hermannien sähläystä. Niinhän siinä sitten kävi että kauaa tätä toimintaa ei jaksettu katsella vaan lähdettiin ohituskaistaa pitkin kiukulla ylöspäin. Loppujen lopuksi aikaa kului nelisen tuntia, mutta maisemat huipulla olivat kaiken vaivan arvoisia; Idässä lumihuppuiset Andit Aconcagualla maustettuna ja lännessä Tyynen valtameren rannikko. Kuvat eivät kyllä tällä kertaa pysty välittämään näitä maisemia mutta laitetaan nyt muutama tännekin. (kuvia lisäillään kun niitä saadaan kavereilta)

Kuva1: Andit

Kuva2: Rannikko

Kuva3: Huipulla

Laskeutumiseen kului kolmisen tuntia huolimatta siitä että varsinkin lopussa käytännössä edettiin puolijuoksua. Alussa ollut kivikko hidasti niin paljon vauhtia. Perillä purettiin leiri ja lähdettiin takaisin kohti Valparaisoa. Tässä vaiheessa alkoi olemaan jo nälkä, sillä olin syönyt koko päivän aikana vain yhden leivän ja kolme erittäin mautonta myslipatukkaa. Francesca lupasi tarjota koko porukalle illallisen Viñassa, mutta ei ollut oikeen energiaa enää jäljellä ja Martinin ja Charlesin kanssa mentiinkin suoraan Valpoon.

Kuva4: hämis

 

Valpossa:

 

Flunssaisempi osa Team Finlandista jäi siis Valparaisoon miettimään, jotta mitähän vi... ihmettä sitä tekis lauantaina, kun iso osa vaihturiporukasta oli poissa kaupungista. Sovin saksalaisen Katharinan kanssa, että jos tulee hyviä ideoita, mitä tässä kylässä vois tehdä niin soitellaan. Iltapäivällä kämppisneidit ilmoittivat lähtevänsä San Felipeen kaverin synttäreille. Päätin siis kutsua jäljellä olevan vaihturiporukan kämpille päivällistämään. Taaskaan eivät nallekarkit menneet ihan tasan, ja koska El Salvadorrrrr-kyntäjäkään ei vastannut puhelimeen koko iltana, meikäläisen lisäksi päivälliselle osallistui neljä neitokaista; Katharina ja Bernadette saksasta, Amelie Ranskasta ja Montrealin plikka. Kyseessä olikin melko erikoislaatuinen päivällinen sillä talossa oli kanadalainen, joka ei pidä jääkiekosta ja ranskalainen, joka puhuu englantia. Sekaisin ovat maailmankirjat. Ruokailun jälkeen lähdin Saksan neitien kanssa katsastamaan naapurissa olevaan ex-vankilaan musiikkiesitystä, jossa oli mukana sekä afrikkalaisia että etelä-amerikkalaisia mausteita. Konsertin jälkeen ryhmään liittyi myös saksalainen Jonas ja poikkesimme vielä yksillä lähikuppilassa. Yksien jälkeen olikin aika alkaa valmistautumaan sunnuntaiseen harkkatyön vääntösessioon yliopistolla....

 

Alkuviikolla ei oikeen tapahtunut mitään erikoista. Tiistaina oltiin oltu 45 minuuttia espanjan tunneilla kun espanjan proffa sekosi yhtäkkiä. Muuten suhteellisen rento jamppa alkoi avautumaan että jos teitä ei kiinnosta yhtään niin mää lähden kotiin. Kaikki oli jotenkin että häh, mitäs nyt tapahtuu… No kaveri totesi vielä että on synttärit ja kaikki ja ketään ei kiinnosta ja lähti ovesta ulos… Me jäätiin sitten vähäksi aikaa ihmettelemään ja odottelemaan että josko Manuel palaisi mutta koska kaveria ei näkynyt niin lähdettiin sitten porukalla syömään. Tällä hetkellä on myös epäselvää että onko espanjan tunteja enää kun meille annettiin joku paperinippu minkä täyttämällä voi korvata tentin… Täytyy varmaan käydä ensi viikon tiistaina katsastamassa josko tunnit vielä jatkuu.

Mikäs se siinä? La PAPA!!! äideille taas terveisiä että täällä syödään myös perunoita...

Tänään on aihetta juhlaan sillä Casa Lindan kylpyhuonetiloissa kajastaa jälleen valo. Eihän siinä sitten kulunutkaan kuin 8 päivää ennen kuin tytöt saivat tämän aikaiseksi, muinaisissa tarinoissahan tähän kului aikaa vain yksi päivä.

 

Vatoslocos con la luz en el baño