Keskiviikkona oli ranskalaisen Charlesin synttärit. Charles ja kämppiksensä, saksalainen Martin, kutsuivat melkoisen paljon jengiä pippaloihin ja kaikilla oli vielä oikeus kutsua kolme henkeä lisää. Odotettavissa oli siis melkomoinen spektaakkeli. Tiistaina kuitenkin törmäsimme Patiperrosta tuttuun elämäntapataiteilijaan ja varsinaiseen rakkauden kauhakuormaajaan Braulioon. El Artista ilmotti palaavansa noin viikon kuluttua Santiagoon ja pitävänsä keskiviikkona läksiäisbileet Patiperrossa ja kutsui meidätkin paikalle. Edessä oli siis kahdet bileet pyhäpäivää edeltävänä päivänä.

Keskiviikkona menimme seuraamaan historian luentoa ja proffa tuli jutustelemaan koepapereistamme. Hänen mielestään meidän suoritusta ei ole mahdollista arvioida kirjoittamiemme vastausten perusteella. Niinpä saimme kotitehtäväksi kirjoittaa yhdestä kysymyksestä kumpikin noin sivun mittaisen kehitetyn version. Ja mikäli ihan oikein ymmärsimme, niin toista koetta ei kurssista tule, vaan kaikki tekevät parityönä pienen tutkielman myöhemmin valittavasta aiheesta. Nyt on siis ongelmana keksiä perustelu sille, miten Ollin Granadassa tekemä harkkatyö Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta liittyy Chilen historiaan.

Luennon jälkeen poikkesimme ruokakaupan kautta kämpillä syömässä ja aloimme valmistautua illan koitokseen. Ensin menimme Patiperroon, jossa oli paikalla paljon väkeä hostellista ja illan isäntänä hääräili vonkamestari Braulio. Päivällistimme porukalla ja jutustelimme matkustamisesta, kulttuurista ja kulttuurieroista ja neitokaisista. Patiperrosta otimme suuntiman kohti Charlesin synttäripileitä. Kämppä oli terassia myöten aivan täynnä porukkaa ja meteli oli tietenkin sen mukaista. Kyseisissä bileissä oli todella mukavaa aina siihen asti, kunnes paikalle saapui neljä kutsumatonta vierasta. Ystävämme poliisi tuli ilmoittamaan, että porukan olisi syytä poistua paikalta, koska naapurit eivät olleet täysin myötämielisiä näille juhlille. Niinpä jengin pikkuhiljaa kompuroitua alas rappusia porukka hajaantui pienempiin ryhmiin ja eri baareihin. Me eksyimme muutaman saksalaisen ja parin paikallisen kanssa yhden kämpän kattoterassille nauttimaan olusia. Hieman ennen neljää porukalle alkoi iskemään väsy ja saksalaiset päättivät lähteä nukkumaan ja niin myös me. Luonnollisesti yöllä teki mieli pientä hiukopalaa ja päätimme nousta avenida Ecuadoria pitkin ja etsiä jotain pikku purtavaa. Ruokapaikkaa etsiessämme korviimme kantautui kuitenkin Iron Maidenin tunnetuksi tekemän kappaleen The Trooperin sävelet. Tässä kohtaa nälkä unohtui ja päätimme vielä poiketa katsastamassa paikan, jossa ei soiteta paikallista folkmusaa tai umpipaskaa reggaetonia. Noin viiden aikaan aamulla saavuimme kämpille ja tyynyn vetovoima kävi vastustamattoman kovaksi.

 

Torstaille meillä oli suunnitelmissa lähteä Santiagon lentokentälle katsastamaan, josko onnistuisimme hankkimaan halvan äkkilähdön jonnekin. Olimme kuitenkin sen verran väsyneitä, että aloimme arpomaan ja tämän lisäksi Valparaisossa oli iso armeijan ja poliisien kulkue Arturo Pratin muistopäivänä. Arturo Prat oli Chileläisen sotilasaluksen kapteeni tyynenmeren sodassa ja taisteli ylivoimaiseksi tietämäänsä vihollista vastaan ja menehtyi päättäessään olla antautumatta. Wikipediasta löytyy hyvä artikkeli kyseisestä herrasta ja Iquiquen taistelusta.

Tiesitkö, että (33): Iquique sijaitsee pohjoisessa Chilessä ja se on Tarapacan alueen pääkaupunki. Kaupungin nimi tulee sanasta iqui-iqui, joka aimarankielessä tarkoittaa vuodetta. Aimara on Andeilla elävien aimarojen puhuma kieli ja sillä on Bolivian, Chilen ja Perun alueella yhteensä yli miljoona puhujaa. Miljoona on iso numero. Aimaran kielen ei ole todistettu olevan sukua millekään muulle maailman kielelle. Kieliä taasen on arveltu olevan maailmassa useampia tuhansia, tarkemman arvion mukaisesti 6000. Tämä on kuitenkin ainoastaan arvio, sillä selvää eroa on usein mahdotonta tehdä kielen ja murteen välille.

Santiagoon emme siis lähteneet ja aloimme pohtimaan illan suunnitelmia. Loppujen lopuksi päädyimme saksalaisen Katharinan ja hänen kämppiksiensä pitsabileisiin ja sieltä päätimme lähteä vielä käymään yksillä. Isohkolla porukalla menimme La Salaan. La Salan jälkeen palailimme kohti kotia ja pysähdyimme vakipaikkaan Otra Cosaan iltapalan hankintaan. Ruokailun jälkeen Niko kuuli korvissaan oman peiton kutsun ja Olli taas kuuli jatkobileiden kuiskivan korviinsa. Niinpä N lähti kämpille nukkumaan ja O jatkoi Martin Dinamarcan kanssa jatkoille.

Sovimme, että jos aiomme yleensä päästä Santiagoon viikonlopun aikana niin perjantaiaamuna herätys olisi kello yhdeksän ja siitä reipas lähtö pääkaupungin sykkeeseen.

Niinpä perjantaina puolen päivän aikaan:

Lopulta pääsimme lähtemään kohti Santiagoa. Pääkaupungissa etsimme itsellemme hostellihuoneen ja lepäilimme hieman ennen sovittua tapaamista saksalaisen Hullu-Hanneksen ja paikallisen Bernaditan kanssa. Illalla tapasimme kyseisen taistelijaparin ja menimme Bernaditan kaverin kotibileisiin. Jälleen oli kämppä täynnä porukkaa ja paikallisilla riitti aika paljon kyseltävää Suomesta ja suomalaisista. Hauskaa oli jälleen kerran ja jälleen kerran palailimme kohti punkkaa melkoisen väsyneinä.

Lauantaina meidän piti poistua hostellista kello yhdeltätoista. Niinpä pirteänä kuin laitumelle terhentävät varsat lähdimme turistikierrokselle Santiagon keskustaan. Kävimme katsastamassa kaupungin keskustassa sijaitsevan cerron, joka oli nähtävyytenä luokkaa ”ihan kiva” niin kuin muut näkemämme jutut. Ehkä väsymys hiukan vaivasi, eikä espanjalaistyylisten rakennusten ihailu jaksanut aivan kauheasti kiinnostaa. Illaksi palasimme Valparaisoon elpymään.

 

Seuraavalla kerralla ehkä jotain oikeasti mielenkiintoista... ehkä.

-Vatos locos sin resaca mortal-