Jokainen wappu on erilainen ja kaikki ovat opiskelijalle yhtä ras/kkaita. Tämänvuotinen wappu erosi normaalista teekkariwapusta hyvin paljon, mutta lienee eräs kaikkein ikimuistoisimmista wapuista, jonka olemme kumpikaan viettäneet. Tämä tosiasia ei liity mitenkään siihen, että tänä wappuna humalluttavia nesteitä käytettiin normaalia vähemmän.

Myös täällä toukokuun ensimmäinen päivä on yleinen vapaapäivä ja päätimmekin käyttää pitkän viikonlopun hyväksemme ja lähteä hiukan reisun päälle. Kursiolle ilmoittautuneita oli yhteensä yhdeksän. Meidän lisäksemme matkaan lähtivät paikalliset Gonzalo ja Francesca sekä saksalaiset Andre, Hannes, Moritz ja Nino ja meksikolainen Salvador. Yhtä lukuunottamatta menimme torstai-iltana Hanneksen kämpille kokkailemaan päivällistä, suunnittelemaan matkaa sekä syömään valmistamamme päivällisen. Ruokailun jälkeen marssimme vemppaosaston tahtiin bussiasemalle, josta starttasimme yöbussilla kohti La Serenaa. La Serenan välipysäkille saavuimme noin kuuden aikoihin perjantaiaamuna ja muutamat ryhmäkuvat otettuamme menimme aamiaistamaan ensimmäisenä avautuneeseen panaderiaan (leipäkauppa). Kahdeksan nurkissa starttasi bussi kohti ensimmäistä leiriytymispaikkaa ja paikallisen herkkujuoman piscon alkulähteitä Pisco Elquita. Pisco Elquissa (leikkisästi vain Pisco) etsimme ensiksi etukäteen varaamamme mökin. Mökkipaikassa oli tarjolla grillaamismahdollisuus ja päivällispäätös olikin tällä kertaa melko helppo. Kävimme kaupassa hakemassa melkoisen kasan naudan-, sian- ja kananlihaa, leipää, salaattiaineita sekä sakemannien toiveesta olutta ynnä viiniä. Kauppareissun jälkeen nautittiin pikainen lounas, Equipo Finlandesin valmistama tonnikalapasta. Lounaan jälkeen lähdettiin Piscon keskustaan ihmettelemään loppupäivän ohjelmaa. Todella pitkän oogaamisen (= jahkailu) jälkeen päätimme vuokrata fillarit neljäksi tunniksi ja lähteä pienelle turneelle. Hieno laakso, hyvät välioluet, ihan jees fillarivarvi. Urheilurupeaman jälkeen alkoi päivällisen valmistus.

Maisema mökin  pihalla

Tour de Pisco -voittaja. Dopingepäilykset heräsivät, mutta näytteestä löytyi pelkkää piscoa, joka ei ole kiellettyjen aineiden listalla.

Grilli laitettiin kuumaksi ja tunnelma alkoi nousta ensimmäisten läskinkappaleiden kohdatessa grilliritilän. Lihan käristessä ritilällä ja viileän oluen hivellessä nielurisoja saatoimme jopa hetken tuntea suomalaisen wapputunnelman. Ruoka oli luonnollisesti todella hyvää grillimestari Gonzalon huolehtiessa lihan kypsyysasteesta ja tunnelman ollessa edelleen melko korkealla päätimme ruokailun jälkeen lähteä tutkailemaan Piscon yöelämää. Kylän ainoassa yökerhossa ei ollu henkilökunnan lisäksi ketään, joten päätimme vaihtaa maisemaa. Parin paikan ovella käytyämme porukka alkoi jännäämään ja päätti hakea kaupasta pari bisukkaa lisää ja siirtyä mökkibileilemään. Suomalaisen sinnikkyyden ajamina päätimme käydä yhdellä jossakin paikallisessa kuppilassa ja päädyimme pieneen baariin, joka oli osa erään perheen asuintaloa. Meidän lisäksemme baarissa oli vain paikan omistajapariskunta noin viisivuoiaine tyttärineen sekä kolme todella seipäässä olevaa chileläistä hermannia. Yksi heistä koittikin viritellä jotain keskustelua, mutta koska emme saaneet hänen puheestaan mitään selvää, jäi keskustelu aika yksipuoliseksi ja lyhyeksi. Oluset nautittuamme päätimme mekin lähteä takaisin mökille, koska Piscon yöelämää ei todellakaan voi luonnehtia vilkkaaksi. Majapaikan nurkilla jouduimme kiipeämään noin 2,5 metriä korkean aidan yli, koska kauppaan lähtenyt partio avaimineen ei ollut vielä selvinnyt mökille. Kun koko lössi saatiin takaisin mökkiin bileet jatkuivat hetkisen, mutta huonosti nukutun yön jälkeen kaikki olivat niin väsyneitä, että kuuhun asti emme päässeet.

Läski tirisee

Ollin matkavinkki (2): Pyykinpesukoneilla on usein taipumus hukata sukkia. Ei hätää; yksinäisestä sukasta saa kätevän suojapussin esimerkiksi aurinkolaseille. Lisäksi tyhjää purukumipussia voi käyttää teepussien suojapussina kosteutta vastaan.

Lauantaina suurin osa porukasta päätti lähteä kiipeämään yhtä Piscon kukkuloista ja katsastamaan maisemia. Team Finland Francescalla vahvistettuna totesi kiipeämisen yli 30 asteen lämmössä hullujen touhuksi ja päätti viettää kulttuuripäivän. Lähdimme microlla Piscon naaapurikylään Montegrandeen. Sieltä lähdimme paikallisen hermannin kyydillä katsastamaan vielä toista pikkukylää, jonka nimeä emme saaneet selville. Kävimme muun muassa ihmettelemässä paikallista jokea, mutta tämän autoreisun parasta antia oli laakson reunoilla nousevien vuorien tarjoamat maisemat.

Komiata maisemata

Niko ja Francesca

Ahdasta on mut eiköhän siitä sovi kun painaa vaan kaasua

Raskas reisu vaatii välillä pientä lepoa

 

Autokeikan jälkeen palasimme Montegrandeen ja käväisimme katsastamassa tämän reissun ensimmäisen kirkon. Siellä oli hämärää, sisäilma tuoksui vähän homeelle ja kirkossa oli ristejä ja raamatun teemoihin liittyviä maalauksia ja patsaita. HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ! Jos on nähnyt yhden kirkon, on nähnyt kaikki… Uskontoturismin jälkeen päätimme kompensoida hengellisen kokemuksen tutustumalla kylän piscotislaamoon. Oppaan johtama kierros pienessä tislaamossa kesti noin kymmenen minuuttia ja tämän jälkeen pääsimme maistamaan firman tuotteita. Tislaamon tarjonnasta löytyi muun muassa todelliset helmet, melonilla tai chirimoyalla (ei mitään käryä onko ko- hedelmällä suomenkielistä nimeä (Ollin huom. ei ole)) maustetut "piscoliköörit". Kuumana päivänä ja kylmänä nautittuna upposivat kuin... noh kuin olut saksalaiseen vaihto-opiskelijaan. Muy ricooo! P

Vanha, nykyään jo käytöstä poistettu, tislauspannu

iscoelämyksen jälkeen jatkoimme korkeamman kulttuurin parissa ja kävimme tutustumassa Vicuñasta lähtöisin olevaan, mutta Montegrandeen haudatun nobelpalkitun runoilija Gabiela Mistralin hautaan. Puoli viiden aikaan iltapäivällä Equipo Deportivo ja Equipo de la Cultura yhdistettiin yhdeksi isoksi ryhmäksi ja suuntasimme bussilla kohti Vicuñaa. Vicuñassa menimme tutustumaan paikalliseen observatorioon ja ensin saimme kuulla pienen luennon tähtitieteestä ja universumin kooostumuksesta. Esitelmän jälkeen pääsimme kurkkaamaan kaukoputkellä miltä näyttävät Saturnus, Kuu, Sirius, pari tähtirykelmää sekä joku tähtisumu. Tällaisen vierailun jälkeen sitä tuntee itsensä todellä pieneksi, mikä tietysti pitää paikkansa tässä suunnattoman suuressa maailmankaikkeudessa. Mielenkiintoisena asiana esitelmässä tuli esille se, että Chilessä on maailman parhaat tähtien tarkkailuvehkeet ja täältä löytyy muun muassa Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin tutkimuslaitteita. Chilen sijainti ja säätilat luovat ilmeisestikin maailman parhaat olosuhteet tähtien tarkkailuun. Vicuñan nurkilla kun on pilvettömiä öitä vuoden aikana keskimäärin noin kolme sataa. Observatoriovierailun jälkeen lähdimme taas bussilla La Serenaa, josta olimme varanneet paikat hostellissa seuraavaksi yöksi.

Kuuhan se siinä mollottaa

La Serenaan päästyämme etsimme hostellin jossa olikin vastassa ystävällinen omistaja, joka sanoi, että tilaa ei ole ja sovittu hintakin oli väärin. Hän kun on normaalisti aina puhelimessa, mutta juuri tällä kertaa sattuikin olemaan joku muu, joka ei tiedä asioita ihan niin hyvin. Jepjep. Väsyneenä ja nälkäisenä on kiva kierrellä rinkat selässä etsimässä majoitusta. Enemmän ehkä vielä harmitti se, että ekassa paikassa oli pari aikas kuumaa kissaa, mutta kuten aina, elämä on… Loppujen lopuksi onnistuimme kuitenkin löytämään hostellin, jossa oli tilaa kaikille. Majoituimme kolmeen kahden ja yhteen kolmen hengen huoneeseen ja hinta aamupaloineen oli alle 10€/kuula. Buen precio. Hostellilta lähdimme syömään läheiseen raflaan Peregrinoon (pyhiinvaeltaja). Muiden tilatessa chorillanaa ja merenelävistä tehtyä pöperöä päätimme tyytyä arkisempaan naudanläskipalaan pastalla. Vaikka maakuelämyksessä varmasti hävisimme niin näläntapon huomioonottaen taisimme olla voittajia. Hannes ja Andre tilasivat kahdelle hengelle tarkoitetun merenelävälautasen ja kyseisestä annoksesta ei olisi lähtenyt edes yhden ihmisen nälkä. No onneksi annos ei maksanut kuin aivan perkeleesti. Myös chorillanajengi joutui tilaamaan toisen neljän hengen annoksen nälän kukistamiseen. Kun vielä jouduimme pyytämään olutta kaksi ja leipää kolme kertaa ei kyseisen raflan henkilökunta paljoa tienannut juomarahoja. Lopulta kaikilta kuitenkin nälkä lähti ja palasimme hostellilla nauttimaan pientä yömyssyä ennen aikaista aamuherätystä. Tällä kertaa olimme hieman normaalia viisaampia, ja Hanneksen, Andren ja Gonzalon lähtiessä keskustaan menimme nukkumaan. Älkää kysykö miksi, tämä on meillekin pieni mysteeri.

Sunnuntaina oli sovittu lähtö kohti Punta Chorosia kello 09.00. Kuten arvata saattaan suomalaiset, eli me, olivat valmiina kello 08.56. Muiden ansiosta todellinen lähtöaika oli 09.34. Onneksi yhdeksän hengen ryhmä on niin iso, että turismitoimistotkin joustavat sovituissa ajoissa. Punta Chorosissa alkoi jälleen oogaaminen oletetun tuhannen peson (noin 1,5€) lisämaksun takia. Emme voineet kuin ihmetellä miten melko kalliiseen hintatasoon tottuneet saksalaiset jaksavat itkeä 1,5 euron takia matkan pääkohteessa. Toisaalta tietysti ihan fiksua, mutta mutta... Punta Chorosista lähdimme veneellä tutustumaan lähistöllä oleviin saariin Isla Chorosiin ja Isla Damasiin.

 

Isla Chorosia kierrellessä näimme muun muassa pelikaaneja ja muita lintuja, merileijonia ottamassa aurinkoa sekä Humboltin pingviinejä. Venereissun edoton huippu oli kuitenkin veneen vieressä uinut delfiiniparvi. Parvessa oli ehkä noin 15-20 delfiiniä ja osan onnistuimme näkemään todella läheltä. Voitti Tampereen delfinaarion 100-0, vaikka ko. delffarit eivät muita temppuja hyppyjen lisäksi tehneetkään. Elukoiden katselun jälkeen rantauduimme Isla Damasiin, joka toimii luonnonpuistona. Saaren toisesta päästä löysimme uskomattoman hienon hiekkarannan. Kaikki muut olivat varustautuneet uintikeikkaan ja tällä kertaa suomalaiset joutuivat arpomaan mitä tehdä. Muutaman päivän flunssan jälkeen ajatuksena oli pysyä rannalla, mutta kun ympäriltä alkoi kuulua jonkinlaista kuittailua siitä ettei suomi poika uskalla uimaan niin totesimme että jos ei niin miksi ei. Luonnollisesti päätimme liittyä uintijoukkueeseen kalsareissamme. Naku-uinnille emme voineet mennä, koska pelkäsimme muutaman rannalla olevan chileläisneidin pillastuvan pahemman kerran. Merivesi oli melkoisen kylmää, mutta tällä hiekkarannalla uinti oli todellakin pienen paleltumisen arvoista. Uinnin jälkeen otettiin muutamat ryhmäkuvat rannalla ja suuntasimme takaisin veneelle, joka vei meidät takaisin mantereelle. Paluumatkalla näimme taas delfiinejä aivan veneen vieressä ja totesimme, että jo pelkästään tämän päivän ansiosta koko Chilen reissu on ollut hintansa arvoinen. Mantereella menimme pieneen kahden iäkkäämmän rouvan pyörittämään ravintolaan syömään. Ruokalistalla oli useita eri kala-annoksia, joista kuitenkaan saatavilla ei ollut kuin yhtä. Sattuneista syistä kaikille tuli siis sama annos, joka kovasta nälästä johtuen oli ihan hyvää, mutta muissa oloissa ei olisi ollut mitään erikoista. Sen sijaan alkupalana nautittu Paila Marina (merenelävistä tehty keitto) oli todella herkullista, vaikka Andren mielestä esimerkiksi Con Conissa kyseinen soppa on huomattavasti parempaa. Pitänee siis käydä maistamassa. Tällä kertaa ruokaa oli riittävästi ja pikku nosteessa Andre innostuikin pyytämään lisää viiniä niin voimallisesti, että hajoitti lasinsa samassa rytäkässä. Tämän jälkeen naurusta ei meinannut tulla loppua. Jonkin ajan kuluttua saimme laskun pyydettyä ja finanssipoliittisten päätösten jälkeen oli aika suunnata takaisin La Serenaan. La Serenassa poikkesimme kaupassa hakemassa eväitä yöllistä bussimatkaa varten ja haimme rinkat hostellilta. Bussiasemalle lähdön aikaan Gonzalo huomasi kännykkänsä kadonneen ja tästä alkoikin melkoinen häsmäkkä. Punta Chorosin autonkuljettaja Mundon ystävällisyyden ansiosta Gonzalo sai luurinsa takaisin ja bussin odotettua muutaman minuutin hän ehti vielä samaan kyytiin. Por fin, todo bien. Yöllinen paluumatka Valparaisoon saattoi alkaa. Kotimatka Valpoon sujui kaikin puolin mallikkaasti, vaikka heti alkumatkasta pientä hämmennystä herätti bussistuertti, joka ilmoitti penetroineensa äitinsä kanssa. Tiedä sitten mitä sillä tarkoitti...

Tämmösellä purtilolla seilattiin

Kalliorantaa

Siellä ne pingviinit taapertaa. Ei oikeen kameran zoomi riittänyt.

Pelsuja loppukiidossa

Merileijona ottamassa arskaa

Hui, huisi hai...

...ei vaan ystävämme pullonokkadelffarit

Merileijonien jälkeen rantaleijona

Tiesitkö, että(30): Humboltin pingviini pesii guanoon, eli merilintujen tai lepakoiden paskaan, tekemäänsä koloon. Guano sisältää runsaasti fosforia ja typpeä ja sitä kerätään lannoitteeksi ja ruudin valmistukseen. Guanoa kertyy parhaiten kuivissa ilmastoissa. Joillain merilintujen asuttamilla saarilla sitä on kertynyt vuosisatojen ajan metrien paksuiseksi kerrokseksi.