Keskiviikkoiltana saavuttiin siis Cuscoon viitisen tuntia aikataulusta myöhässä. Yllättäen emme olleet osanneet tällaiseen viivästykseen varautua ja niinpä kaikilla oli kova nälkä. Ensimmäisenä tehtävänä kuitenkin oli etsiä hostelli. Andren työkaverin serkku on kotoisin Cuscosta ja hän tulikin meitä bussiasemalle vastaan ja suositteli paria hostellia. Näistä päädyimme toiseen vaihtoehtoon; hieman epäsiistiin, mutta halpaan hostelliin. Tälläkin kertaa hostelli oli lähes täynnä jo edellisistä blogiteksteistämme tuttuja jallajallahermanneja öljymäen nurkilta. Ovat ilmeisesti ottaneet tosissaan käskyn kansoittaa koko maa. Olimme juuri saaneet itsemme majoittuneiksi, kun Andren tuttu Paulo tuli uudestaan hostelliin ja ilmoitti käyneensä jossain matkatoimistossa. Heillä oli tarjolla kahden päivän retki Machu Picchulle, Perun matkamme pääkohteelle. Niinpä suunnitelmat vaihtuivat niin, että päätimme ensin mennä varaamaan matkamme maailman kuuluisimmille inkaraunioille heti seuraavaksi aamuksi. Kahden päivän matka kuljetuksineen, ruokineen, sisäänpääsyineen sekä majoituksineen maksoi opiskelijoille 100 maailmanpelastajavaltion dollaria. Tästä tinkasimme vielä pois viisi taalaa mieheen, koska emme saaneet maksaa kortilla. Matkan varattuamme törmäsimme edellisestä blogitekstistä tuttuihin meksikolaisiin ja päätimme mennä porukalla syömään. Kannullinen Pisco Souria sekä ruoka-annokset upposivat melko reippaaseen tahtiin tuulensuojaan. Päivällisen jälkeen lähdimme pikaiselle ravintolakierrokselle. Cusco on todellinen turistirysä ja baareja on paljon ja niin myös etelän matkakohteista tuttuja aktiivisia sisäänheittäjiä. Ilmaisia paukkuja ei tarvitse kauaa etsiä. Kävimme muutamassa diskoteekissa ja parissa rauhallisemmassa baarissa, mutta loppujen lopuksi painuimme melko ajoissa hostellille nukkumaan. Aamulla odotti herätys kello 07.00.
Cusco
That`s Sandy!
Vuoristo eekoo patkaa
Aamulla heräsimme kello 07.00. Pakkasimme nopeasti tarpeelliset tavarat pikkureppuihin, kävimme maksamassa oman osuutemme hostellihuoneesta ja jätimme rinkat säilytykseen perjantaiseen paluuseemme asti. Tämän jälkeen oli aika hyvästellä Andre, sillä hänellä oli enemmän aikaa Cuscossa ja hän aikoikin mennä harrastamaan raftingia ja sen jälkeen neljän päivän viidakko treckingille kohti Machu Picchua. Noin kahdeksan aikaan lähdimme pikkubussilla kohti Hidroeléctrico-nimistä rautatieasemaa. Matkaseuranamme meillä oli pari Japanian neitoa, brasilialainen pariskunta, kasa gringoja sekä yksi hurri. Jo automatkalla maisemat olivat todella upeat noustessamme 4316 metriin asti. Nousua seuraa aina lasku ja niinpä laskettelimme serpenttiinitietä kohti lounaspaikkaamme jonnekin keskelle ei mitään. Saatuamme mahat täyteen ruokaa olikin teräsvatsatestin aika. Vuoren rinteelle oli kymmenen vuotta sitten rakennettu tie, jonka leveys oli noin puolitoista auton leveyttä ja liikennettä oli molempiin suuntiin. Tämän lisäksi tien reunalta alhaalla virtaavaan jokeen oli parhaimmillaan arviolta noin 400 metrin pudotus. Tämä vie voiton jopa niin sanotusta ”Vuorenmaan pätkästä”. Automatkan loppuvaiheilla pienehkössä metsikössä oli hieman ahdasta kun vastaan tuli viisi autoa ja meidän perässämme tuli pari autoa. Tiellä ei oikein ollut tilaa ohittamiseen ja vastaan tulevan Sprinterin kuskilla ei oikein ollut peruuttaminen hallussa. Niinpä meidän luottokuskimme piti ensin käydä peruuttamassa vastaan tuleva Sprinter metsään ja sen jälkeen ohittaa autoletka. Tämän sählingin jälkeen meillä oli hieman kiire rautatieasemalle ja kuski kepittikin mersua melko lennokkaasti ja ilmoitti, että kun hyppäämme autosta ulos niin on jo syytä juosta junalle. Loppujen lopuksi ehdimme kuitenkin melko täyteen junaan ihan hyvin.
Taco en la selva
Noin kolmen vartin matkan jälkeen pääsimme määränpäähämme Aquas Calientes -nimiseen kylään. Aquas Calientes on täydellinen turistirysä, joka on perustettu vain sitä varten, että siellä yöpyvät ne, jotka haluavat olla ensimmäisinä Machu Picchulla porttien auetessa. Oppaamme johdolla menimme hostelliin, kävimme lounastamassa ja vastaanotimme pääsyliput Machu Picchulle. Päivällisen jälkeen kävimme vielä ruotsalaisen Magnuksen kanssa yksillä bisseillä ennen nukkumaanmenoa. Hostellille palaillessa törmäsimme Valparaisosta tuttuun ranskalaiseen Charlesiin ystävineen ja sovimme tapaavamme Ranskan ryhmittymän aamuneljältä lähteäksemme nousemaan Machu Picchulle.
Aamulla heräsimme varttia vaille kolme ja nopean pukeutumisen jälkeen ulostauduimme hostellista. Suureksi yllätykseksemme ranskikset olivat jo pihalla odottamassa lähtövalmiina. Rasti seinään! Aluksi kävelimme lähes tasamaata noin kaksikymmentä minuuttia saapuaksemme ylös johtaville portaille. Nousu Aquas Calienteksesta Machu Picchulle kesti meidän kohtuullisen reippaalla tahdillamme noin tunnin. Onneksi aamupala jätettiin väliin sillä se olisi varmasti jäänyt johonkin jyrkkien rappusten reunustalle nousun aikana. Noin puoli kuudelta saavuimme Machu Picchun portille jossa olikin jo kolmisenkymmentä innokasta odottajaa. Portit aukenivat kello kuudelta, jonka jälkeen kaikilta tarkastettiin pääsyliput, passit ja tarvittaessa opiskelijakortit. Sisään päästyämme menimme suoraan seuraavaan jonoon Waynapicchulle johtavan polun alkuun.
Machu Picchun takana oikealla oleva huippu on siis nimeltaan Waynapicchu
Charles
Waynapicchulle pääsee päivittäin vain neljä sataa henkeä ja jonoon on yleensä syytä mennä ajoissa. Varttia yli seitsemän pääsimme portista kohti Waynapicchun huippua. Ehdimme kävelemään noin kolme sataa metriä kun vastaan tuli panikoiva norjalaismamma ja ilmoitti jonkun pudonneen polun reunalta. Luulimme, että tilanne oli oikeasti paha ja Olli juoksikin portille ilmoittamaan vakseille, että apu olisi tarpeen. Vaksi vain sanoi välinpitämättömästi, että mennäänpä katsomaan ja lähti laahustamaan tapahtumapaikalle. Palattuamme paikalle pudonnut neitokainen oli jo päässyt ylös ja putsaili kyyneleistä suttaantuneita meikkejään Neiti oli pudonnu 4-5 metriä kasvuston sekään, eikä onneksi ollut loukannut itseään. Ainoana huolenaan neitokaisella oli kasvuston joukkoon jäänyt kamera. Päätimme kuitenkin, että tässä kohtaa menee meidänkin, ikuisten herrasmiesten, ritarillisuuden raja ja totesimme vain, että ehkä on viisainta antaa yhden kameran olla ja jättää ainokaisella leikkiminen toiseen kertaan. Jatkoimme matkaa kohti huippa ja jälleen kerran edessämme oli todella jyrkät rappuset. Tunnin rehkimisen jälkeen saavuimme huipulle rättiväsyneinä, mutta maisemia ihaillessamme totesimme sen olevan vaivan arvoista. Waynapicchulta näkymä Machu Picchulle on aivan uskomaton ja tämä onkin ehkä siistein yksittäinen paikka, missä olemme koskaan käyneet.
Machu Picchu ylhaalta
Vatoslocos @ Machu Picchu
Alpaca en Machu Picchu
Tiesitko, etta (42): Inkat olivat Etelä-Amerikassa asunut intiaanikansa, joka loi sadassa vuodessa Andien vuoristoon suuren valtakunnan, jonka pääosa oli nykyisten Perun ja Bolivian vuoristoalueilla. Valtakunnan pääkaupunki oli nykyinen Cusco. Inkat puhuivat ketšuan kieltä. He viljelivät maissia, perunaa ja muita viljelykasveja, ja pitivät laamaa ja alpakkaa karjana ja kulkuvälineinä.
Huipulta laskeuduimme takaisin Machu Picchulle, kävimme pienen kierroksen parhaiten säilyyneessä inkakaupungissa. ja kävimme ottamassa pakolliset turistikuvat. Espanjalaiset conquistadorit tuhosivat kaikki kohtaamansa inkakaupungit kääntääkseen alkuperäisasukkaat kristinuskoon. Mikä sitten on yhteys kaupunkien tuhoamisen ja kristinuskon välillä, jäi ainakin meille vähän epäselväksi. Machu Picchu selvisi tuholta, koska oletettavasti inkat hylkäsivät kaupungin ja conquistadorit eivät koskaan löytäneet sitä. Machu Picchu onneksi löydettiin vasta 1900-luvuln alussa Kierroksellamme tapasimme uudelleen Magnuksen, joka oli flunssan takia joutunut nousemaan inkakaupunkiin bussilla ja yksissä tuumin päätimme lähteä takaisin Aquas Calientekseen, jotta ehtisimme syömään ennen junan lähtöä takaisin kohti Hydroeléctricoa. Kaupungilla eräs sisäänheittäjä lupasi minkä tahansa lautasen 20 solilla sekä ilmaisen lasillisen viiniä. Viinin vaihdoimme isoon olutpulloon, jonka jaoimme kolmeen mieheen ja viileä olut yllättäen maistuikin todella hyvälle koko aamupäivän kiipeämisen ja tallaamisen jälkeen. Ruoaksi tilasimme alpakkapihvit andilaisella kastikkeella. Alpakan liha on maultaan jotakuinkin kalkkunan- ja naudanlihan välimaastossa. Hieman ehkä kuivat pihvit maistuivat todella hyvälle vähän tillikastikkeen tyyppisen soosin kanssa. Syötyämme tilasimme laskun ja tässä kohtaa hyvää ruokaa tarjoava ravintola onnistui laskemaan pisteensä nolliin. Annokset kyllä maksoivat luvatun 20 solia ja olutkin kuului hintaan niin kuin pitikin, mutta laskun loppuun oli keksitty 15 solin paikallisvero, jota ei tietenkään muissa käymissämme paikoissa oltu laskutettu. Tästä loppusählingistä ei kai tarvitse sen enempää kertoa kuin, että tämän reisun aikana kielitaito on kehittynyt sen verran hyväksi, että tarvittaessa kykenemme myös vittuilemaan melko rankalla kädellä.
Alpaca en el plato
Lounaan jälkeen lähdimme taas junalla kohti Hydroeléctricoa ja sieltä pikkubussilla Cuscoon. Matkalla pysähdyimme kahvittelemaan, koska kuskilla oli nälkä. Ajattelimme mennä toiselle puolen kyläpahasen pääkatua soittamaan Limalaiseen hostelliin varataksemme paikat itsellemme. Ollessamme keskellä tietä alkoi eräässä autossa jengi koputtelemaan ikkunoita ja heiluttamaan. Hetkeen emme käsittäneet mitä tapahtuu, mutta kohta huomasimme että autossa oli taas tuttuja Valparaisosta. Saksalaiset Philippe ja Antje sekä itävaltalainen Cristine olivat menossa vastakkaiseen suuntaan. Meidän kahvittelutaukomme meni siis siinä turistessa, mutta oli todella mukava taas törmätä tuttuihin, jotka ajattelimme seuraavan kerran näkevämme ehkä joskus jossain jos koskaan.
Cuscoon palattuamme menimme jo tuttuun hostelliin, jossa saimme kuulla, että Andre oli vieläkin siellä. Hostellilta lähdimme syömään ja matkalla törmäsimmekin kyseiseen herrasmieheen. Päätimme, että ruokailun jälkeen lähdemme kunnon baarikierrokselle nollaamaan rankan päivän. Tämä tarkoitti loppujen lopuksi sitä, että päivällisen jälkeen kävimme nauttimassa yhdet Guinnesit irkkupubissa ja painuimme nukkumaan. Aamulla Andre lähti puoli kahdeksan aikoihin viidakkoturneelleen ja me lähdimme aamupalan nautittuamme kaupunkikierrokselle. Koska aikaa oli vähän, emme oikein päässeet Cuscon keskustan ulkopuolelle ja mieleen jäi vain tavallaan ihan kivannnäköinen turistirysä, jossa ei saa juoda kahvia rauhassa. Hieman ennen lounasta Ollin vatsa alkoi oireilemaan melko voimakkaasti ja niinpä lounasvalinta osui arkiseen tomaattikeittoon ja bologneesipastaan. Nikolla sen sijaan oli kaikki hyvin ja jonkun ihmesopan jälkeen pääruoaksi tuli paikallista herkkua, marsua. Tämä joka lapsen lempilemmikki on melko luuntäyteistä tavaraa ja sen takia se syödään aina käsin. Marsun liha muistutti maultaan kananlihaa ja oli melko sitkeää. Liekkö ammuttu veto päällä juoksupyörään. Lounaan jälkeen kävimme vielä paikallisissa käsityökojuissa, josta Olli tinkasi itselleen alpakanvillasta tehdyn takin. Sitten olikin jo aika alkaa palailla bussiasemalle ja lähteä kohti Limaa.
Cui... que ricooooo!!!
Limassa poikkesimme vain syömässä ja ostoksilla. Shoppailureisusta tarttui käsiin vaatteiden ja matkaoppaiden lisäksi yksi todellinen helmi; Arto Paasilinnan Ulvova mylläri espanjaksi käännettynä. Nyt alkaa lentomatkoillakin aika kulumaan paremmin.
Seuraavassa blogitekstissä raportoimmekin jo tapahtumia päiväntasaajan nurkilta Ecuadorista. Tarkoituksenamme on tutustua Montañita -nimiseen merenrantakylään sekä tehdä parin päivän kierros maan pääkaupungissa Quitossa Nikon viimekesäisen työkaverin Mauricion opastamana.
En español:
El jueves ja tuvimos que despedir Andre porque nosotros fuimos a Machu Picchu y el se quedó en Cusco. La subida hasta Machu Picchu y despues hasta Waynapicchu fue bien dura pero seguramente vale la pena. La vista desde Waynapicchu a Machu Picchu es increible y el cumbre de Waynapicchu hay que ser un de los lugares mas lindos que hemos visitado. El viernes regresamos a Cusco y en nuestro hostal y que es que escuchamos?!?!? El aleman medio aweonao aun queda en el mismo hostal. Entonces hemos hecho una fiestita y despedimos el Andre de nuevo el sabado. El domingo regresamos a Lima y el lunes ja tuvimos nuestro vuelo a Ecuador. En Ecuador vamos a visitar pueblito Montañita para relajar un poco despues de estudiar tanto en ValPO.
Hasta la proxima
-Vatos Locos-
Kommentit